16. tammikuuta 2010

Lauttasaaren Shakkikerho voitti Leppävaaran Sisun

Kolmosdivisioonassa pelattiin tänään neljäs kierros. Tällä kertaa Lauttasaaren shakkikerhon kakkkosjoukkue kohtasi vierasottelussa Leppävaaran Sisun kakkosjoukkueen. Viime kauden viimeisellä kierroksella hävisimme niukasti Sisun ykkösjoukkueelle, joten tällä kertaa lähdimme hakemaan revanssia -- tällä kertaa ottelu oli voitettava!

Ensimmäisenä päättyi Tommin peli. Tuore edustajamme keskusshakkiliiton hallituksessa on näyttänyt kyntensä tämän kauden aikana pelaten joukkueen viitoslaudalla vahvasti. Tulokset näkyvät myös seloluvun jatkuvana nousuna. Tälläkin kertaa Tommi pyöritti vastustajansa pelaamalla sisilialaisen puolustuksen lempimuunnelmaansa: 1. e4 c5 2. b3!?

Oma pelini päättyi toisena. Vastustajani avasi 1. e4, ja itse lähdin skandinaavisen puolustuksen muodikkaaseen Dd6-muunnelmaan. Ainakaan pelin aikana en tuntenut missään vaiheessa olevani erityisissä vaikeuksissa. Ehdotin 39 siirrossa tasapeliä, kun menimme eriväristen lähettien loppupeliin. Vastustajani ei suostunut tasapeliin, vaan yritti voittoa uhraamalla lähetin. Pian johdimme jo 2-0.

Seppo ja Kimmo pelasivat molemmat tasapelin, minkä ansiosta otteluvoittomme varmistui. Sepon peli näytti sivusta katsottuna varsin selkeältä. Kimmon peli taas oli varsin jännittävää katseltavaa. Vastustajalla oli vaarallisen näköiset rinnakkaiset vapaasotilaat korvauksena Kimmon ratsusta. Jännittävä loppupeli sai kuitenkin sopuisan ratkaisun. Leon peliä en valitettavasti ehtinyt seurata tarkemmin. Leo ei ole oikein saanut peliään kulkemaan tällä kaudella, mutta toivottavasti onni vielä kääntyy.

Neljännen kierroksen ja yhtä monen voitetun ottelun jälkeen Lauttasaaren Shakkikerhon kakkosjoukkue on lohkon kärjessä. Viimeisellä kierroksella kohtaamme vierasottelussa Hangon, joka on tällä hetkellä heti perässämme kakkosena. Viimeisen kierroksen ottelu ratkaisee nousun kakkosdivisioonaan. Helmikuussa lähdemmekin Hankoon hakemaan viidettä joukkuevoittoa ja paikkaa kakkosdivisioonassa!
LeppSisu 2           - LauttSK 2             1-2
Stenman Olavi        - Järvinen Seppo        ½-½
Kivinen Juha         - Hämäläinen Leo        1-0
Surakka Veikko       - Turtiainen Kimmo      ½-½
Söderlund Lars-Olof  - Piippo Mikko          0-1
Ritvanen Kari        - Laaksovuori Tommi     0-1

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti