13. lokakuuta 2010

Joukkuepikashakin HM, A-ryhmä 12.10.2010

Kakkosjoukkueemme pelasi tiistai-iltana Shakkikodissa HSL:n joukkuepikashakin A -ryhmässä. Pelipaikka oli alun perin varattu peräti 16 joukkueelle, mutta paikalle saapui lopulta vain 12 joukkuetta. Kilpailun tuomari Timo Munukka ilmoittikin heti alkuun, että yksikään paikalla olevista joukkueista ei putoa alempaan ryhmään, vaan tämä kohtalo tuli pois jääneiden joukkueiden osaksi. Näin ollen pahimmat suorituspaineet olivat meiltäkin pois pyyhityt jo ennen pelien alkua.

Valitettavasti itse pelit eivät tällä kertaa sujuneet joukkueeltamme erityisen hyvin, vaan jäimme jopa 12. eli viimeiseksi paikalla olleista joukkueista yhteensä 13 pelipisteellä. Ainoastaan neljännellä pöydällä pelannut Mikko Laakso voi olla suhteellisen tyytyväinen saatuaan kuitenkin 6 pistettä. Sen sijaan me muut kyllä alitimme itsemme enemmän tai vähemmän. No, ensi vuodeksi jäi paljon parantamisen varaa.

Ohessa vielä pöytäkohtaiset tuloksemme:

Timo Siikonen 1/12, Janne Kauppinen 1.5/12, Pentti Wigelius 4.5/12, Mikko Laakso 6/12. Koko kilpailun voitti aivan ylivoimaisesti Garden ykkösjoukkue, ja kaksi muuta nousijajoukkuetta olivat I-HSK 2 ja Remi 2.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti