12. helmikuuta 2011

LauttSK 1 JSM-nousukarsintaan

Lauttasaaren kirkolla järjestettiin melkoinen shakkitapahtuma 12.2.2011: Lauttasaaren Shakkikerhon kaikilla kolmella joukkueella oli kotiottelu JSM-turnauksen viimeisellä kierroksella, joten kerholla oli ennätykselliset 30 pelaajaa. Kerhohuoneellemme mahtuu vain noin 20 pelaajaa, joten yksi ottelu pelattiin yläkerran kerhohuoneella. Kapasiteetti ylittyi muutenkin: kerhollamme ei ole 15 digitaalista shakkikelloa, joten muutama jäsen toi oman kellonsa.

Ykkösjoukkueemme tilanne ennen ottelua oli kutkuttava: johdimme 2. divisioonan lohkoamme, joten voitto varmistaisi lohkovoiton ja pääsyn 1. divisioonan karsintaan. Enpä osannut arvata, millainen jännitysnäytelmä ottelustamme tulee.

Tuomas sai melko helposti tasapelin, ja kun ehdin seurata lähinnä vain Timon peliä omani lisäksi, tilanteemme näytti hyvältä. Yhtäkkiä kuitenkin Pekan ja Evgenyn pelit romahtivat samaan aikaan, ja olimme häviöllä 0–2. Minun ja Timon piti siis voittaa omat pelimme, jotta ottelu päättyisi tasan. Tasatuloksenkin piti riittää meille, koska ainut uhkaajamme Shakkikerho X ohittaisi meidät silloin vain jos se voittaisi Matinkylän Shakkikerho 3:n puhtaasti 5–0, mikä tuntui erittäin epätodennäköiseltä.

Onnistuin voittamaan oman pelini, kun vastustajani syötti materiaalia aikapulassa pelatessaan siirrot 30–40 pelkän 30 sekunnin inkrementin turvin. Sen jälkeen jäimme porukalla jännittämään iltapäivän viimeistä peliä, jossa Timolla oli voittoa lupaileva mutta hankala loppupeli valkeilla:

Pelisiirron 48.Rd4 sijaan FireBird näyttää, että valkea olisi saanut voittoaseman jatkossa 48.Tf1+ Kg7 49.Re5 Rb5 50.Tf7+. Vaikka asema kuivui myöhemmin tasapelimäiseksi, Timo ei suostunut vastustajan tasapeliehdotuksiin, vaan pelasi joukkueen puolesta väkisin voittoa, mikä lopulta johti häviöön.

Niinpä ottelu Lauttasaaren Shakkikerho – Espoon Shakkikerho 2 päättyi 1–3:

  1. Pekka Kauppala (2170) – Mika Borenius (1999) 0–1
  2. Jyrki Heikkinen (2058) – Esa Kokko (1871) 1–0
  3. Evgeny Sobenin (1962) – Tero Lehtinen (1841) 0–1
  4. Timo Joutsivuo (1947) – Arto Lindholm (1945) 0–1
  5. Tuomas Pitkänen (1960) – Seppo Karasmäki (1822) ½–½


Espoolaisten pöydät 3–1

Kun ottelutulos ratkesi, aloimme varovaisesti toivoa, että ehkäpä X ei voittaisikaan omaa otteluaan ja voittaisimme lohkomme, vaikka tämä viimeinen ottelu päättyikin ikävästi. Tuloksia piti odottaa pari tuntia, kunnes lopulta selvisi, että X oli pelannut vajaamiehisenä ja hävinnyt ottelunsa 1–2 ja ykkösjoukkueemme voitti kuin voittikin lohkonsa!

1. divisioonan karsintaottelu pelataan 8 hengen joukkuein lauantaina 12.3.2011 (ilmoittautumiset Nimenhuutoon). Vastaamme tulee Käpylän Shakkikerho, joka on vahvuuslukujen perusteella ennakkosuosikki. Ykkösjoukkueemme nousi 1. divisioonaan keväällä 1999 ja 2003, joten nyt olisi taas hyvä aika kokeilla taitoja ylemmällä sarjatasolla.

Ykkösjoukkueen pelit ovat PGN-peliarkistossamme, jonne tulevat pian myös kakkos- ja kolmosjoukkueen pelit.

2 kommenttia:

ATE kirjoitti...

Miten Lauttasaarella voi olla jo tiedossa divarikarsinnan vastustaja?

Jyrki Heikkinen kirjoitti...

JSM-turnauksen erikoismääräyksissä lukee: "II divisioonan nousukarsintaparit määräytyvät alueellisesti lohkovoittajien osalta seuraavasti: lohko 1-2..."

II divisioonan lohkon 1 voitti LauttSK ja lohkon 2 KäpSK.

Lähetä kommentti