27. lokakuuta 2015

Lokakuun viikonlopputurnauksen 2015 palautetta

Tuttuun tapaan pyysimme palautetta Lauttasaaren Shakkikerhon viikonlopputurnauksessa mukana olleilta. Kiitos runsaasta palautteesta; alla yhteenveto.

Mikä toimi hyvin

En muista toista turnausta, jossa avauskierroskin alkoi ajoissa.
Tämä opittiin viime vuoden palautteesta: ilmoittautumisen varmistamisen jälkeen kannattaa olla 30 minuutin tauko ennen 1. kierrosta (eikä hätäinen 15 minuuttia, kuten viime vuonna).
Tulospalvelu toimi hyvin.
Kiitokset Swiss Manager -ohjelmalle, josta parit ja tulokset saa Chess-results-sivustolle napin painalluksella.
Kaikki sujui hyvin: toimitsijat olivat enemmänkin tarkkailijoita.
Tämä on paljon myös pelaajien ansiota: ei tullut kiistatilanteita toimitsijoiden tai tuomarin ratkaistavaksi.

Parannusehdotuksia

Turnauskutsussa mainittu ilmoittautumisen takaraja kannattaisi olla turnausta edeltävä päivä.
Jostain historiallisesta syystä se on ollut meillä aina keskiviikko, vaikka kaikkiin turnauksiimme on voinut ilmoittautua myös pelipaikalla ilman jälki-ilmoittautumislisää. Ennakkoilmoittautuminen tietysti helpottaa järjestäjiä: ei tarvitse arvailla loppuun saakka, montako pelaajaa tulee. Yksikin päivä riittää, joten jatkossa se on ilmoittautumisen takarajamme.
Parikortit kannattaisi jakaa pöytiin jo 1. kierroksella.
Meistä oli tärkeää aloittaa turnaus ajallaan, eivätkä parikortit ehtineet 1. kierroksen alkuun. Parikorttien leikkelyyn ja jakamiseen menee muutama minuutti. Pitänee miettiä tuon tärkeys uudestaan jatkossa.
Aamukierrokset (la, su) voisi aloittaa ennen 10:tä, jopa klo 9.
Tästä pitäisi saada lisää mielipiteitä, ennen kuin aloitusaikaa uskaltaa muuttaa. Otimme mallia muista viikonlopputurnauksista: lauantain ja sunnuntain kierrokset alkavat usein klo 10 ja 15.
30 minuutin myöhästymissääntö on parempi kuin 1 tunti.
Tästä tuli muutama kommentti jo turnauksen aikana. Käytämme jatkossa virallisten shakkisääntöjen määrittelemää oletusaikaa eli 30 minuuttia. Tuomari voi joka tapauksessa antaa perustellusta syystä myöhästyneen pelata.
Pelisalissa ei pitäisi sallia lainkaan analyyseja pelin jälkeen.
Toimitsijoina jouduimme katkaisemaan monta jälkianalyysia ja pyytämään pelaajia siirtymään analyysitilaan. Jatkossa on syytä muistuttaa useammin, että analyysit eivät kuulu pelisaliin.
Pelin loppuvaiheessa katsojista kuului pari kertaa häiritsevää supinaa ja huokauksia.
En muista nähneeni shakinpelaajaa, joka pystyisi täysin asiallisesti seuraamaan toisten pelejä. Toimitsijan tietysti pitää puuttua selviin tapauksiin, jos katsoja ääntelee tai esimerkiksi pään (tahattomillakin) liikkeillä reagoi siirtoihin.
Pelisalin ilma pitäisi saada kiertämään.
Iltapäivällä ilma oli loppua, koska tuuletin ei toiminut. Palaute on viety eteenpäin Helsingin Shakkiliiton hallitukselle.
Turnauksen tulosteet (muun muassa kierrosten parit) kannattaisi laittaa pelitilan oven viereen.
Takaseinällä ne tosiaan olivat hieman sivussa B-ryhmän pelaajien kannalta. Vielä parempi olisi ollut videotykki, mutta se ei ollut tänä vuonna käytettävissä.
Palkintorahojen vertailu ei ole oikeudenmukaista 5-kierroksisessa turnauksessa, jossa ei ehdi kohdata kaikkia kärkipelaajia.
Tämäkin keskustelutti viikonlopun aikana. Itse kannatan tasaseloturnauksista tuttua palkintorahojen vertailua, josta Erkki Latvio on todennut: "Palkintojen arvo säilyy kohtuullisella tasolla. Lisäksi pyritään arvostamaan kamppailua. Vertailu saattaa estää saavuttamasta palkintoa lyhyellä tasapelillä, joten on yritettävä voittoa loppuun saakka."
Suoritus- tai kannustuspalkinnonkin olisi voinut jakaa.
Hyvä muistutus. Tasaseloturnauksissamme olemme jakaneet pari suorituspalkintoa (suurin pistemäärän ja odotustuloksen erotus), ja sama sopisi muihinkin turnauksiin.

Muita kommentteja

1. pelissä ajauduin aikapulaan, koska en saanut lisäaikaa 40 siirron jälkeen. En tajunnut, että inkrementti korvaa lisäajan.
Eikä shakkikellostakaan näe (nappeja painelematta), tuleeko lisäaikaa. Jopa Magnus Carlsen hävisi ajalla viime kesänä muistettuaan miettimisajan väärin.
Vielä kun saataisiin turnauksia, joissa on 80–100 pelaajaa, jolloin ryhmistä tulisi entistä tasaisempia.
Olisiko ideoita, miten saataisiin yhtä suuria turnauksia kuin 1900-luvulla?
Turnauksen yhteyteen voisi järjestää koululaisille ja nuorille oman sivuturnauksen eri miettimisajoin. Se voisi olla yksipäiväinen tai kevennetty kaksipäiväinen.
Joku myös mainitsi turnauksen aikana, että viikonlopputurnaukset ovat aina samanlaisia. Järjestäjinä voimme vain katsoa peiliin: pitäisi uskaltaa kokeilla jotain uutta.
Mahdollisuus antaa välitöntä palautetta on erinomainen. Mikään muu shakkiseura ei ole pyytänyt vastaavaa palautetta, ainakaan minulta.
Pieni vinkki toisillekin turnausjärjestäjille!

25. lokakuuta 2015

Seloturnauksen 23.–25.10.2015 tulokset

Viime vuoden kokeilun jälkeen Lauttasaaren Shakkikerho järjesti toisen viikonlopputurnauksen Shakkiareenalla 23.–25.10.2015. Pelaajia tuli mukavasti 42 (viime vuonna 34).

A-ryhmän palkitut:

  1. Markku Sipilä (LahS, 1982) 4½/5
  2. Lasse Lehtohalme (HämSK, 1994) 3½
  3. Leif Nyström (ESK, 1906) 3½

A-ryhmän mitalistit Lehtohalme, Sipilä ja Nyström

B-ryhmän palkitut:

  1. Henri Nordlund (EtVaS, 1845) 4/5
  2. Arto Ihaksi (KymS, 1837) 4
  3. Timo Joutsivuo (LauttSK, 1847) 3½

B-ryhmän kärki Ihaksi ja Nordlund

Viime vuodesta oppineena pelasimme inkrementtiajalla (90 minuuttia + 30 sekunnin inkrementti): vältyttiin pahimmilta aikapulilta, eikä kenenkään tarvinnut huutaa tuomaria paikalle.

Kiitokset järjestelyistä Shakkiareenan väelle, oman kerhomme toimitsijoille Arto Heimoselle ja Pasi Paasoselle sekä perjantaina tuomarointi- ja Swiss Manager -vinkkejä antaneelle Jussi Salmiselle.

A-ryhmän ja B-ryhmän tulokset ovat Chess-results-sivustolla.

Pelaajat ja toimitsijat, antakaa palautetta turnauksesta, niin järjestämme ensi vuonna entistä paremman!

Tässä blogissa julkaistut valokuvat otti Pasi Paasonen. Vielä enemmän kuvia turnauksesta otti Markku Ikäheimo.

24. lokakuuta 2015

Kuvia turnauksesta

Lauttasaaren Shakkikerhon viikonlopputurnauksen 3. kierroksen kärkipöydät 24.10.2015:


A-ryhmä


B-ryhmä

23. lokakuuta 2015

Viikonlopputurnauksen tilanteet

Lauttasaaren Shakkikerhon viikonlopputurnaukseen Shakkiareenalla 23.–25.10.2015 tuli mukaan 42 pelaajaa.

Tilanteet:

19. lokakuuta 2015

Joukkuepikashakin HM 19.10.2015

Joukkuepikashakin Helsingin mestaruusturnauksen M-ryhmä pelattiin Shakkiareenalla 19.10.2015. Joukkuepistein 11/30 (pelipisteet 26½/60) Lauttasaaren Shakkikerhon ykkösjoukkue säilyi M-ryhmässä: sijoituksemme oli 11/16.

Henkilökohtaiset tuloksemme:

  1. Jyrki Heikkinen (2099) 3/15
  2. Ashwin Kumar (1999) 7
  3. Pekka Kauppala (1986) 8½
  4. Petr Veselý (1956) 8

Turnauksemme oli kolmijakoinen:

  • Otteluista 1–6 saimme vain 2 tasapeliä.
  • Otteluista 7–11 saimme 4 voittoa.
  • Otteluista 12–15 saimme vain 1 tasapelin.

Paras yksittäinen joukkuetulos oli 3–1-voitto Kulttuuri-Shakki 58:sta, joka tuli 4:nneksi.Täydelliset tulokset ovat Chess-Results-sivustolla.

Kakkosjoukkueemme pelaa A-ryhmässä torstaina.

13. lokakuuta 2015

Kutsu viikonlopputurnaukseen 23.–25.10.2015

Tervetuloa Lauttasaaren Shakkikerhon järjestämään viikonlopputurnaukseen 23.–25.10.2015. Pelipaikka on Shakkiareena, Hiomotie 10, Helsinki.

Ilmoittaudu viimeistään 21.10.2015.

Aikataulu perjantaina 23.10.2015:

  • Ilmoittautumisen varmistus klo 16:30–17:30
  • 1. kierros klo 18:00

Aikataulu lauantaina 24.10.2015:

  • 2. kierros klo 10:00
  • 3. kierros klo 15:00

Aikataulu sunnuntaina 25.10.2015:

  • 4. kierros klo 10:00
  • 5. kierros klo 15:00
  • Palkintojenjako viimeisen kierroksen jälkeen, noin klo 19

Miettimisaika on 90 min. + 30 s inkrementti jokaisesta siirrosta.

Osallistumismaksu 35 euroa, nuorilta (syntyneet 1995–) 20 euroa, maksetaan pelipaikalla.

Turnaus on selokelpoinen, joten pelaajilla on oltava voimassa oleva pelaajalisenssi, paitsi jos

  • on pelannut enintään 10 selopeliä,
  • on ulkomaalainen eikä edusta suomalaista kerhoa tai
  • on ollut ilman henkilökohtaista lisenssiä 3 viime vuotta.

11. lokakuuta 2015

JSM: LauttSK 1 – JyS 2

11.10.2015 pelattu seurajoukkueiden SM-kilpailun 2. divisioonan ottelu Lauttasaaren Shakkikerho 1 – Jyväs-Shakki 2 päättyi 1–2:

1. Pekka Kauppala (2069) – Aki Seppälä (2056) 0–1
2. Jyrki Heikkinen (2057) – Ilkka Hartio (2036) ½–½
3. Petr Veselý (1987) – Kari Eloranta (1979) 0–1
4. Timo Joutsivuo (1863) – Aaro Salmelin (1813) ½–½
5. Ashwin Kumar (1806) – Anssi Halmesvirta (1730) 1–0

Ottelu pelattiin Vierumäellä, jossa useimmilla lohkomme joukkueilla oli viikonlopun aikana useita pelejä – Jyväskylällä, Joensuulla ja Lahdella peräti 4.

2 ottelun jälkeen meillä koossa vain 1 piste. Jotta säilymme 2. divisioonassa, meidän on jätettävä 2 joukkuetta taaksemme, mikä vaatinee ainakin 2 voittoa jäljellä olevista 4 ottelusta.

3. lokakuuta 2015

Pikapeliturnauksen 3.10.2015 tulokset

Lauttasaaren Shakkikerho järjesti avoimen pikapeliturnauksen (3'+02") Espoon Leppävaaran ravintola Basessa lauantaina 3.10.2015.

Tulokset (suluissa pikapelin tai pitkän pelin vahvuusluku):

  1. Jan Ristoja 17½/19 (G, 2352)
  2. Samu Montonen 15 (KymS, 2042)
  3. Petri Kopsa 14 (HSK, 2003)
  4. Helge Ruotanen 12 (KS-58, 2139)
  5. Pekka Kauppala 12 (LauttSK, 1986)
  6. Jyrki Heikkinen 11½ (LauttSK, 2099)
  7. Petr Veselý 11½ (LauttSK, 1956)
  8. Kimmo Karvinen 11 (Remi, 2178)
  9. Ashwin Kumar 11 (LauttSK, 1999)
  10. Erkki Aaltio 10 (HSK, 1988)
  11. Eero Patola 10 (KäpSK, 1797)
  12. Henrik Järnström 10 (G, 1922)
  13. Tero Lehtinen 10 (LauttSK, 2032)
  14. Jani Havumäki 8 (KymS, 1936)
  15. Matti Salminen 7 (I-HSK, 1746)
  16. Jan Engelberg 6½ (KymS, 1961)
  17. Sakari Mikkola 6 (EtVaS, 1726)
  18. Tiina Turunen 5 (EtVaS, 1659)
  19. Hemmo Laurell 1 (-, 1245)
  20. Pasi Paasonen 0 (LauttSK, 1326)

Palkintoina oli taas Tero Lehtisen hankkimia lahjakortteja: Tukholman-risteily, Omena-hotelliyöpyminen, lounaita, Pandan makeispusseja. 3 parasta palkittiin, ja loput 8 palkintoa arvottiin.

Järjestämissämme 4 Base-turnauksessa (maalis-huhtikuu 2014, heinä- ja lokakuu 2015) on ollut yhteensä 70 pelaajaa. Jatkamme uutta mukavaa perinnettä viimeistään ensi vuonna.

Kärkikolmikko