27. helmikuuta 2014

Vuosikokous 26.2.2014

1. Kokouksen avaus

Avattiin kokous Lauttasaaren kirkon kerhotilassa 26.2.2014 klo 18.00. Paikalla olivat Jyrki Heikkinen, Janne Kauppinen, Arto Lindholm, Pasi Paasonen, Mikko Piippo, Reijo Rautio, Timo Siikonen ja Matti Varjokallio.

2. Kokouksen toimihenkilöiden valinta

Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Jyrki Heikkinen, sihteeriksi Matti Varjokallio, pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi Janne Kauppinen ja Timo Siikonen.

3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Vuosikokouskutsu on julkaistu seuran blogissa 5.2.2014. Paikalla oli 8 kerhon jäsentä. Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

4. Esityslistan hyväksyminen

Hyväksyttiin kokouksen esityslista tässä esitetyssä muodossa.

5. Toimintakertomuksen, tilinpäätöksen sekä tilintarkastajan antaman lausunnon esittely

Jyrki Heikkinen esitteli vuoden 2013 toimintakertomuksen. Kerhon jäsenmäärä oli viime vuonna 34, mikä oli suurempi kuin koskaan aiemmin, ja jäsenistä 29 pelasi selopelejä. Turnaustoiminta oli aktiivista ja kerho osallistui moniin joukkueturnauksiin kolmella joukkueella.

Mikko Piippo esitteli seuran vuoden 2013 tilinpäätöksen. Tilinpäätös oli mm. kalustohankintojen johdosta 544 euroa tappiollinen.

Toiminnantarkastaja Timo Siikonen esitteli lausuntonsa seuran tilinpäätöksesta ja hallinnosta. Lausunnossa todettiin, että ei ole havaittu mitään, mikä aiheuttaisi seuralle vahinkoa. Timo huomautti, että tilinpäätös tulee jatkossa allekirjoittaa.

6. Tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vahvistettiin tilinpäätös ja myönnettiin vastuuvapaus.

7. Toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksyminen sekä jäsenmaksusta päättäminen

Jyrki Heikkinen esitteli toimintasuunnitelman. Tärkeimpänä uutuutena kerho järjestää pitkän pelin selokelpoisen viikonlopputurnauksen syksyllä 2014.

Mikko Piippo esitteli vuoden 2014 talousarvion, jossa arvioidut menot ja tulot ovat 1700 euroa. Tulopuolella on erinäisiä epävarmuustekijöitä. Arvio on laskettu 35 jäsenen ja 20 euron jäsenmaksun perusteella. Ehdotettiin jäsenmaksuksi 20 euroa.

Hyväksyttiin toimintasuunnitelma, talousarvio ja vahvistettiin vuoden 2014 jäsenmaksuksi 20 euroa.

8. Kerhon puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten (3-5) ja varajäsenen valinta

Valittiin puheenjohtajaksi Jyrki Heikkinen. Valittiin hallitukseen Janne Kauppinen, Arto Lindholm, Jukka Paukku, Mikko Piippo ja Matti Varjokallio. Valittiin hallituksen varajäseneksi Pasi Paasonen.

9. Toiminnantarkastajan ja hänen varamiehensä valinta

Valittiin toiminnantarkastajaksi Timo Siikonen ja toiminnantarkastajan varamieheksi Simo Valkeajärvi.

10. Muut esille tulevat asiat

Ei muita esille tulevia asioita.

11. Kokouksen päättäminen

Päätettiin kokous klo 18.34.

13. helmikuuta 2014

Helmikuun pelaaja: Jarmo Pystynen

Shakkisiirtojen oppiminen

Tätä tuskin kykenen eli pystynen millään palauttamaan mieleen millään tarkkuudella. Ensimmäiset muistikuvani shakin pelaamisesta ovat vuosilta 1968–1972 eli 10–14-vuoden ikäisenä, sillä kävin muistaakseni tuolloin Matinkylän Shakkikerhon peli-illoissa puolen tusinaa (?) kertaa noina aikoina eli kun asuin Tapiolassa (ajoin bussilla Matinkylään tätini luokse ja siirryin sieltä kävellen silloiseen kerhon pelitilaan).

Seurasin MM-ottelua Spasski–Fischer hyvinkin tarkkaan vuonna 1972 – telttailimme tätini ja hänen miehensä kanssa silloisella Hirsalan leirintäalueella, ja kävin pelejä läpi teltassa itsekseni. Leikkasin kaikkien pelien siirrot Helsingin Sanomista talteen ja kävin niitä läpi uudelleen ja uudelleen kymmeniä kertoja. Näitä ja muita HS:n shakkisivustolla julkaistujen pelien leikkeitä minulla oli jossain vaiheessa sadoittain jaoteltuna avausten mukaisiin itse tehtyihin paperisiin säilytyslokerikkoihin, eli niittasin kaksi A5-kokoista ruutupaperia eräänlaiseksi säilytystaskuksi, johon keräsin leikkeet. Olen itsetuhoisesti hävittänyt kaikki nämä nuoruusaikojeni harrasteen dokumentit, mitä nykyään suren.

Kuinka usein pelaat shakkia

Nykyään vierailen pari kertaa viikossa ICC:ssä, lähinnä saunakaljoittelun jälkeen. Tällöin häviän ensin monta kertaa helposti kelle tahansa aloittelijalle, kunnes siitä sisuuntuneena pieksän kohta mestariehdokastason pelaajan... Keskittyminen on shakin ydinjuttu.

Kerhossa en ehdi käymään kuin SM-pelejä pelaamassa ehkä 3 kertaa kaudessa. Joukkueblixteihin pyrin osallistumaan aina, jos ei muuta mielenkiintoisempaa ole meneillään, mitä nykyään valitettavasti sekä taijin että kemian alan kongressien muodossa monesti tapahtuu.

Shakkikerhoon liittyminen

Kun muutimme Leppävaaran Perkkaalle vuonna 1972, olin vuoden ymmälläni että mitä tehdä shakin suhteen. Näin unta shakkikerhoista, ja lopulta liityin lähimpään Laajalahden Shakkikerhoon, joka oli perustettu 1958, omana syntymävuonnani. Pelasin tuossa hieman heppoisessa porukassa aina vuoteen 1990 asti, jolloin muutin Iivisniemeen ja liityin kerhoon ES-78.

Saavutukset shakissa

Siis mitkä? Onhan minulla neljä hienoa kiertopokaalia Laajalahden Shakkikerhosta, voittoja 5 + 5 min. blixtistä, 15 + 15 min. pelistä ja normaalista pitkästä pelistä. Ne koristavat kirjahyllyni ylintä tasoa. Ne ovat herättäneet huomiota joissain tuttavissamme, vaikka eivät mitään suuria saavutuksia edustakaan.

Paras peli

Paras pelini taitaa olla hyvin kaukaa 80-luvulta turnauspelieni alkuvaiheiden ajoilta, kun pelasin oikeaoppisen uhrauspelin mustilla. Uhrasin avauksessa neljä (4) sotilasta ja sain massiivisen voittoaseman, jonka jopa onnistuin viemään voittoon saakka; harvinaista herkkuja myöhempien aikojeni tulppailujen runsaslukuisessa joukossa.

Makea voitto

Vein mustilla kivimuuripuolustukseni mattiin saakka joukkueblixteissä Tomi Nybäckiä vastaan vähän ennen kun hän nousi eliittiin. Tomin kunniaksi on sanottava, että hän otti tästä häviöstä tehokkaasti opikseen. Olen hävinnyt tämän jälkeen hänelle liki kymmenen kertaa kivimuuriyritelmilläni sekä mustilla että valkeilla. Kyllä mestari Tomi osaa!

Onnekas voitto

Näitä on useita. Siis aivan liian moni virallinen voittoni onkin ollut vastustajan hetkellisen sekoilun seuraus. Kerran Harri Laaksoa vastaan pelatessani olin totaalisessa häviöasemassa, eli hänellä oli käytettävänään puolen tusinaa shakkausoptiota, joista jokainen olisi voittanut suoraan, mutta hänpä valitsi seitsemännen, ovelan ja kauniin näköisen shakkaamattoman siirron, joka salli minun tehdä tornilla takarivin matin.

Katkera tappio

Ja jälleen tämä luokka on hävettävän runsas. Siis olen onnistunut häviämään kymmeniä voittoasemia jonkin sortin mielenhäiriön – haamuisten näkyjen – seurauksena. Te selväjärkiset olisitte helposti vieneet nämä pelit voittoon.

Pahin munaus

Tämä on helpoin kysymys. Jouni Yrjölä ehdotti minulle tasapeliä eräässä JSM-ottelussa, mutta en ottanut sitä vastaan. Niinpä.

Unohtumaton shakkikokemus

Eräässä joukkueblixtissä pelasi viereisellä vastakkaisella pöydällä joku muun kuin Suomen kansalainen, naispuolinen sellainen, ja hänellä oli helteisen sään takia melkoisen avara kaula-aukko minihameesta puhumattakaan... Siis hän pelasi todella vahvasti ja ihailin hänen, öö, pelinvientiään. Komea matti siitä tuli! En nyt pysty millään palauttaman mieleen, miten omassa pelissäni kävi. Eipä sillä ole väliäkään. Kukaan ei sitä kysele.

Arvokkaimmat päänahat

No toki Tomi Nybäck. Pari virolaista SM:ää blixteissä. Kaikki merkittävät voitot ovat blixteistä. Pitkässä pelissä en juuri ole kunnostautunut, muutamaa mestariehdokasta lukuun ottamatta.

Avausvalikoima

Tšigorin, kivimuuri, Nimzowitch, sekavat yritelmät, Lontoo.

Pelityyli

Mustilla pelaan lujia puolustussiirtoja sekä hyökkään asemallisesti ja valkeilla pelaan sekavasti eli monesti liian optimistisesti.

Miettimisaika

Ennen vanhaan 5 + 5 min., nykyään ehkäpä Fischer-inkrementti pitkässä pelissä – vanhemmiten hidastuu, vaikka kokemus karttuu.

Shakkimotto

Odota! Anna vastustajalle aikaa erehtyä!

Shakki-idolit

Morphy, Fischer, Tal.

9. helmikuuta 2014

LauttSK 2 päätti kauden voittoon

Lauttasaaren shakkikerhon kakkosjoukkueen kausi päättyi vierasvoitoon Paimiossa. Etukäteen arvioituna olimme ainakin omasta mielestämme ottelussa ennakkosuosikkeja.

Koska Karjaan Ura oli kuitenkin jo varmistanut lohkovoittonsa voittamalla myös meidät selvin numeroin, ei ottelussa ollut enää kyse noususta kakkosdivariin. Jokainen saattoi siis pelata rauhassa omaa peliään.

Paimion pelipaikkana oli paikallisen huoltoaseman baari. Epäilyksistämme huolimatta pelipaikka oli erittäin mukava - käytössämme oli tilava ja rauhallinen kabinetti, jossa oli helppo keskittyä pelilaudan tapahtumiin.

Useimmat pelit päättyivät kolmen tunnin tietämillä. Oma pelini päättyi ensimmäisenä pieneen standardikombiin. Seuraavaksi Timot ottivat nopeaan tahtiin tasapelit. Jukka taas näytti vastustajalleen, että eriväriset lähetit eivät takaa tasapeliä automaattisesti: kahden sotilaan etu riitti tässä pelissä voittoon.

Teron peli näytti sivusta katsottuna sotkuiselta, ja molemmilla pelaajilla tuntui olevan omat mahdollisuutensa. Lopulta Nikolakaros veti kuitenkin pidemmän korren.


3. Divisioona lohko 6

KarjU           5   5  0  0   22 -  1  10
-----------------------------------------
LauttSK 2       5   4  0  1   11 -  8   8
SalSK 3         5   2  1  2   13 -  9   5
PaimSK          5   2  1  2   10 - 11   5
TuTS 3          5   1  0  4    6 - 16   2
LoimSK 2        5   0  0  5    3 - 20   0

PaimSK - LauttSK 2    1-2

Nikolakaros Kimon - Lehtinen Tero     1-0
Manninen Juha     - Joutsivuo Timo    ½-½
Rautarinta Pentti - Piippo Mikko      0-1
Kajanoja Kari     - Siikonen Timo     ½-½
Pitkänen Jouko    - Paukku Jukka      0-1


8. helmikuuta 2014

LauttSK taas divarin nousukarsintaan

JSM 2013–2014 -turnauksen 2. divisioonan päätöskierroksen 8.2.2014 ottelu Järvenpään Shakkikerho – Lauttasaaren Shakkikerho päättyi 2–2:

1. Pekka Asomäki (2136) – Pekka Kauppala (2105) 0–1
2. Pasi Krook (1905) – Jyrki Heikkinen (2066) 1–0
3. Rauno Turunen (1835) – Per Ertbjerg (2028) 1–0
4. Antero Harju (1849) – Petr Veselý (2001) ½–½
5. Olavi Halme (1846) – Arto Lindholm (1958) 0–1

Teimme ottelusta taas tarpeettoman hankalan häviämällä kahdella pöydällä. Pekan ja Arton hienojen voittojen ansiosta ylsimme joukkueena tasapeliin.

Kauden aikana keräämillämme 3 otteluvoitolla ja 2 tasapelillä voitimme lohkomme. Toiseksi tuli Garde 2, joka hävisi viimeisen ottelunsa HSK 3:lle. Jos Garde 2 olisi onnistunut voittamaan puhtaasti 5–0, he olisivat voittaneet lohkon.

Pelaamme karsintaottelun noususta 1. divisioonaan 8-henkisellä joukkueella lauantaina 8.3.2014. Vastustajamme ei ole vielä tiedossa.

Neljän viime kauden aikana olemme selviytyneet kolmesti karsintaotteluun: hävisimme niukasti Käpylän Shakkikerholle 2011 ja Turun Shakinystäville 2013. Nyt olisi vihdoin aika nousta takaisin 1. divisioonaan, josta tipuimme keväällä 2005.

5. helmikuuta 2014

Kutsu vuosikokoukseen 26.2.2014

Vanhat ja uudet jäsenet, tervetuloa Lauttasaaren Shakkikerhon sääntömääräiseen vuosikokoukseen kerhohuoneelle keskiviikkona 26.2.2014 klo 18:00.

Esityslistan mukaisesti

  • vahvistetaan viime vuoden tilinpäätös,
  • hyväksytään toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä
  • valitaan kerholle puheenjohtaja ja hallitus.

Kokouksen jälkeen pelataan nopean shakin GP-sarjan turnaus (10'+05") klo 18:45 alkaen.