31. toukokuuta 2017

Ilman avausteoriaa

Vuodesta 2010 lähtien olemme pelanneet kerhoilloissamme Fischerandomia kahdesti vuodessa. Tänään taisi olla ennätysmäärä pelaajiakin, peräti 14 henkeä, joista ainakin 5 pelasi Fischerandomia ensimmäistä kertaa.

"Tämähän suosii aloittelijoita", joku kommentoi osuvasti. Paitsi että kokeneet pelaajat eivät pääse hyödyntämään avausteoriaansa – pelaamaan ensimmäisiä 10–15 siirtoa selkäytimellä – syvälle juurtuneet avausideat saattavat jopa haitata heidän peliään: he joutuvat tämän tästä muistuttamaan itselleen, että upseerit eivät olekaan tutuilla paikoilla alkuasemassa.

Omat Fischerandom-pelini lähestyvät siirto siirrolta perinteisen shakin asemia, koska yritän vaistomaisesti päästä tuttuihin asemiin. Vahvempi pelaaja sen sijaan laatisi pelistrategian alkuaseman perusteella, joten avauksen jälkeen myös keski- ja loppupeli saattaisivat mennä aivan eri latuja kuin perinteisessä shakissa. Tästä voi johtaa nyrkkisäännön:

Mitä vahvempi pelaaja, sitä vähemmän hänen Fischerandom-pelinsä muistuttaa tavallista shakkia.

Tulokset: A-ryhmän voitti Petr Veselý (4/5) ja B-ryhmän Janne Kauppinen (6½/7).